Mites se kaikki menikään

Vuosi sitten tänään, näihin kellonaikoihin (20:50) sain kipupiikin perseeseen ja nukahdin. 15 tunnin päästä siitä Alpo syntyi. Mun synnytystä toki lähdettiin käynnisteleen jo kolme vuorokautta tätä hetkeä aikaisemmin. On ehkä aika palata noihin päiviin.

Torstai: Äitipolikäynnillä alkoi olla viitteitä raskausmyrkytyksestä, viikot 38+4. Tiedettiin jo, ettei mun sairauksien kanssa päästetä laskettua aikaa yli ja merkkien ollessa ilmoilla mietinkin jo, et jokohan jäisin osastolle. Sinne jäin. Tiedolla, et kattellaan käyrää+oireita ja odotellaan seuraavan päivän lääkärinkiertoa.

Perjantai: Juu, kaikkien oireiden ja vähän varmuudenkin vuoksi käynnistellään puolen päivän jälkeen. Mulle laitettiin niin sanottu pallonki-käynnistys, ei avaavia tabletteja. Siitä hetkestä lähtien koin synnytyksen kipeimmät hetket. En selvästikään osannut kipuani selventää tarpeeksi hyvin sisar hento sinisille, koska näin jälkeempäin, oli pallongin aiheuttamat kivut kamalinta koko synnytyksen aikana. Tuntui, kuin mun horosta lantioon olisi työnnetty rautakanki, jota kukaan ei ottanut pois. Liikkuminen oli miltei mahdotonta. Iltaan mennessä olo alkoi hieman helpottumaan ja kipulääkitystä en saanut/osannut vielä vaatia. Olisi pitänyt.

Lauantai: Tarkastettiin oliko pallonki tehnyt asiansa ja avannut paikkoja. Olihan se ja voitiin siirtyä synnytyssaliin Oxitosiinitippaan. Kuutisen tuntia alkoi tulla kovia supistuksia ja lapsivettäkin jäin tiputteleen. Klo 18 suljettiin tippa ja supistukset lakkasivat. Tervemenoa takaisin vuodeosastolle. Pääsemme siitä tähän kellonaikaan (20:50) jolloin pettymyksen ja silloin tällöin kovienkin epäsäännöllisten supistusten kanssa mun olisi vietettävä kolmaskin yö erossa Santerista. Kovasti lohduteltiin, että josko jo ensi yönä alkaisi tapahtua. Sain kipupiikin ja nukahdin.

Sunnuntai 15.12.2013: Heräsin klo 02 jälkeen johonkin lämpimään. Vedet oli menneet sänkyyn. Hoitajan avustamana ja kipujen saattelemana siirryin käyrille ja todettiin synnytyksen olevan käynnissä. Soitto kotiin ja siirryttiin synnytyssaliin. Again. Nyt en tulisi ilman vauvaa sieltä pois. Klo 05 oltiin salissa. Heti kuuden jälkeen sain epiduraalin.

Sain lisäyksen ja siitä puolentunnin päästä olin auennut tarvittavat sentit ja päästiin ponnistaan klo 11. Ponnistin tunnin. Ilman kipua, mut sen paineen tunteen tulen aina muistamaan. Ponnistusvaihe oli super pitkä, mut jaksoin ilman apuvälieitä ja toosa kiitti. Ei tikkejä, ei repeämiä. Klo 12:13 syntyi pieni ja maailman ihanin poika.

Mun toksemia oireet voimistuivat synnytyksen jälkeen. Saatiin hyvin yhteistä aikaa kuitenkin salissa mut Alpo siirtyi suunnitellusti lastenosastolle a.k.a virman petiin tarkkailuun muutaman tunnin ikäisenä.

Maanantai-Keskiviikko: Minä toivuin. Nautin antibioottia summuuta ja ramppasin sairaalan kilometrit lastenosastolle, jossa lempeät lastenhoitajat syöttivät ja tarkkailivat tervettä poikaani.

Alpo pääsi kotiin kolmantena päivänä synnytyksestä. Joulun ajan rampattiin kyllä varmuuden vuoksi verikokeilla, mut onkelmia ei ilmennyt.

Voisin tehdä uudestaankin. No doubt in my mind. <3 ALPO <3