sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Maikku ja Mamma testaa

Kahvi. Tuo musta juoma, jota suurin osa suomalaisista lipittää. Ite en oo oppinut juomaan kahvia. Yhessä vaiheessa kun kokeilin, tuli maha liian kipeeks moisesta joten kofeiiniharjottelu loppui lyhyeen. Silloin tällöin kahviloissa oon maitokahvia kuitenkin juonut, varsinkin kylmäkahveja ja erikoiskahveja (lue paljon maitoa ja sokeria, hitunen kahvia). Muutamaan otteeseen olen kerjännyt et jos hankittais sellanen kapselikone, jolla sais kahvilamaisempaa kahvia, jos siitä ei tulis ees maha kipeeks.


Tadaa. Eilen sain erään pään käännytettyä (lue se ei kehdannu Nescafen esittelijän edessä pistää mulle vastaan) ja Santeri osti mulle Dolce Guston vempeleen. Eilinen koti-ilta kului parhaan ystäväni, Alpon kummitädin seurassa testaten, et tuleeko vatsakipua tästä kahvista ja EI se ei tullut. Hurraa I'm in love!





Huomenna on joulukuu. Huomenna aukee blogikalenterin eka luukku. Saas nähä miten meitsin käy saanko luukun julki joka päivä, jouluun saakka?

torstai 27. marraskuuta 2014

Joulukorttikuvat - ottaakko itse vai studiossa

Näin sairaslomalla olon alkaessa helpottaan (juu, jälleen kipeenä, tällä kertaa nielutulehdus..) on aikaa ottaa pojasta kuvia. Näin alottelevana järkkärin käyttäjänä ei noi asetukset ihan ole hallussa, vaikka ammattimaista tukiopetusta oon saanutkin.


Tänä vuonna mentiin niin et otin ehkä 80 kuvaa, joista kolme onnistui valotuksen suhteen ihan ok, mut pojan katse olis voinut olla parempi (hirvee äiti ku noin arvostelee malliaan). Päädyn luultavasti nyt otattaan ens viikolla Lauralla joulukorttikuvat kun käydään 1-vuotis kuvauksessa. Mut kyllä näistäkin olis varmaan kortit saanut?


Alpon asu: pipo ja body Polarn O. Pyret, housut Name it
Hyvää pikkujoulu aikaa kaikille!

Kauhujen yöt


Kauhujen yöt, ne ovat täällä taas. Unikoulu on täällä taas. Koko Alpon vauva-ajan meillä on herätty useamman kerran yössä. Poika siirtyi 8kk iässä omaan huoneeseen nukkumaan ja selvisimme kahden illan huudoilla. Alpo oppi nukahtamaan yksin omaan sänkyyn ja nukkui aamuun asti. Näin helppoako se unikoulu ny oli? No, kolme kuukautta sitä ihanuutta kesti. Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että huuto-itku-potku-raivarit on illalla edessä ennen nukahtamista. Samoin hän herää yöllä unesta huutamaan ja haluaisi, että joku istuu vieressä. Minä en ala yöllä tuntikausia istumaan pikku herran vierellä. Silloin se olis hiljaa, mut emmä rupee tohon. Meillä siis huudetaan. Käyn toistuvasti laskemaan pojan alas makuulleen ja laitan tutin suuhun. Ei puhuta mitään. Tunnin tämä toisto kesti viime yönä.


Hampaista toi yöheräily luultavimmin johtuu, mut en usko silti huudon olevan kipua, koska tosiaan itku rauhottuu kun viereen istuu. Kun nousen, se alkaa taas. Ekat hampaat Alpolle tuli jo 4kk iässä ja nyt niitä on 8 kpl, kaikki etuhampaita. Sormet on ollu suussa jatkuvasti jo parin kuukauden ajan ja kulmien ikenet on mustelmilla. Puhkeis jo et tää loppuis!


Iltaisin odotan kauhulla seuraavaa yötä. Naapureita käy sääliksi. Huuto kuuluu sinne selvästi. Onneksi tämäkin on vain vaihe, kyl se joskus loppuu. Huokaus.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ystävän rinnalla

Ystävän rinnalla

Nalle Puh ja Nasu kävelivät polulla.
Nalle Puh kysyi yllättäen: "Nasu?".
"Mitä?" kysyi Nasu.
"Varmistin vain, että olet siinä YSTÄVÄNI!"

A.A Milne


Tänään juhlimme Anniveeran 1-vuotis synttäreitä. Ollaan tutustuttu Anniveeran vanhempiin neuvolan kautta, ennen lasten syntymää. En olisi uskonut, että näin "vanhana" voisi vielä löytää hyvän ja aidon ystävän. On myös jännä ajatella, että onko lapset ystäviä loppu ikänsä? toki tähän me vanhemmat voidaan vaikuttaa pitkälti. Mulla itellä oli vauva-aikana läheinen ystävä, hän oli poika. Tänä päivänä emme ole enää tekemisissä, mutta valokuvat lapsuusajalta ja äidin tarinat muistuttavat minua hänestä. 

Näiden ystävien rinnalla me haluamme kulkea!




Alpon asu: Paita Lipfish, farkut Polarn O. Pyret





Kahden viikon päästä juhlimme Alpon synttäreitä, vaikka reilun kolmen viikon päästä poika vasta täyttää vuoden. Niin, vuoden. Kyllä ne vaan kasvaa lujaa vauhtia.

Luntaaa tulvillaaan...NOT

Jossain ehkä on jo kunnolla lunta. Olis jo täälläkin. Kaippa se talvi on sit tullut kuitenkin kun keinut on viety pois leikkikentältä.



Alpon asu: haalari Polarn O. Pyret, pipo Reimatec



Ja mikä siinä on et mukuloitten pitää imeskellä rukkasten peukaloita?

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kotoilua

Nyt on äipän vuoro olla flunssassa. Alpon olo on alkanut jo hyvin helpottaan, vaikka vieläkin sen nokka valuu ja pakko on ottaa välilepoo lattialla leikin ohella.


Alposta huomaa, et se kaipaa kavereiden seuraa, ei, minä en riitä. Alpo on tottunut et ollaan menossa ja nähdään ihmisiä. Alkaa tää kotoilu muakin tympiin, vaikka tavallaan päikkäritkin on ihan jees kun kerrankin on aikaa niille. Mulla on myös ollut liikaa aikaa surffata lastenvaatteita netistä. Nääkin kuvan Gugguu leggarit on facen kirppikseltä..



Alpon asu: paita Me&i, housut Gugguu

Tässä vielä vinkki, jos mielii herkutella tänään. Suosittelen kotihamppareita! Mut mihin niitä sämpylöitä tarttee? Meillä on jo pitkään hampparin kannet tehty keräsalaatista. Toki kaalikin kävis, mut tykkään enempi salaatista. Pihveihin laitan naudan jauhelihaa, pari munaa, rahkapurkin, psylliumia ja mausteita.




perjantai 14. marraskuuta 2014

Karhunpoika sairastaa

Niin on rantautunut nuhakuume meidän perheeseen. Poika ei ole oma iloinen itsensä, vaan kipeä ja kiukutteleva. Älkää antako seuraavan kuvan hämätä :) kyllä se kiukuttelee.


Viimeiset pari yötä on sujunut kuitenkin olosuhteisiin nähden tosi hyvin. Alpo on saanut nukutuksi, vaikka onkin räkänen. Sänky muistuttaa pystyasentonsa vuoksi lähemmin liukumäkeä kuin sänkyä mut kyl se kohoasento helpottaa. Apua oloon on haettu myös perus Panadolista ja Physiomeristä. Physiomer avaa tukkoista nenää. Räkäimuria en oo nyt käyttänyt niin paljoa, mut sekin on käden ulottuvilla jos limamäärä lisääntyy.


Viimeksi Alpolla oli pieni flunssa elokuussa, joka meni suht kuumeettomasti ohi. Tää on nyt eka kerta kun se on oikeesti kuumeinen ja nuutunut. Onneksi ruoka on maistunut vielä suht ok pikku potilaalle. Poika osaa tehdä voimakkaalla tahdolla hankalaksi niin lämmönmittaamisen kuin nenän niistämisenkin. Vielä oon käyttänyt Panadol suppoja kun vauvasta on kyse. Alpo yökkii mikstuuran, joka kyl olisi tehokkaampi kuumelääke supon sijaan mut mennään näillä nyt. Toivottavasti isompana uppoisi toi makee mömmö paremmin (nii vissiin, toivossa on hyvä elää).

jumpsuit: Lipfish



Toivottavasti pojan tauti helpottaa viikonlopun aikana, kun ens viikolla olis kyllä ohjelmaa ja asioita joita olisi helpompi tehdä terveen vekaran kanssa.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ensimmäinen isänpäivä

Tänään kirjoutuksen takaa löytyy ensimmäistä isänpäiväänsä viettävä isä. Ikinä en ole blogeja kirjoittanut enkä itseasiassa lukenut (tai ainakaan tunnusta). Ne ovat liian trendikkäitä ja mieltä avartavia kaltaiselleni jääräpäälle. Ainoat kirjatkin mitä olen lukenut ovat Juha Vuorisen käsialaa. Kirjoittanut olen itse viimeksi varmaan ammattikoulussa copypasteemalla näyttötyötäni. No nyt kirjoitan ainakin yhden bloggauksen verran.


Vajaa vuosi sitten en osannut kuvitella, mitä kaikkea isänä oleminen voi tuoda tullessaan. Vajaassa vuodessa on koettu niin pelkoa kuin surua, iloa ja naurua. Voin kuitenkin suositella tätä kaikkea lämpimästi kaikille. En ole osannut kuvitella miltä tuntuu antaa lapselleni isoa halausta ja poskelle suudelmaa, mutta ehkä kaikista ihaninta maailmassa tällä hetkellä on juuri tämä. Se tunne on sanoin kuvailematonta. Kun oma lapsi nauraa, alkaa itseä naurattamaan. Kun oma lapsi itkee, alkaa itkettämään. Kun omaa lasta vituttaa niin itseekin alkaa vituttaan. Ihmeellistä.

Tänään ensimmäisenä isänpäiväni aamuna sain aamiaisen vuoteeseen. Mahtavaa. Siirsin kuitenkin hotellin aamiaisen keittiöön, jossa saimme syödä kaikki samaan aikaan. Hetki aamiaisen jälkeen lähdimme koiraa ulkoiluttamaan koko porukalla. Suomen syksy/alku talvi on ehkä parasta vuodenaikaa. Oikeasti siis aivan täyttä paskaa. Koskaan et tiedä mitä pukisit päälle, koska ilman kosteusprosentit heittelee yhtä paljon kuin vaimon mielialat, ja tätä myötä tuntuu joko liian kuumalta tai kylmältä, puit päälle mitä tahansa. Ja nyt on sitten vielä lapsikin puettavana. Sehän se vasta helppoa puettavaa onkin. Onneksi maailman parhaat äidit aina tietää mitä kuuluu pukea päälle. Selvisimme kuitenkin tästäkin aamukävelystä hengissä ja ketään palelluttamatta.


Poikani Alpo on varmasti tuleva oopperatähti. Ääni tulee nimittäin kovaa ja korkealta. Väsymyksen myötä Alpo alkaa pitämään mitä eriskummallisempaa meteliä. Tänäänkin se konsertti alkoi noin klo 10.00 ja päättyi noin 10.30 syliini. Kyllä taas hellyytti isoa miestä kun poika sammahti syliin. Parin tunnin tirsat teki terää niin pojalle kuin myös äidille.


Siirryimme päiväunien jälkeen päivän päätapahtumaan. Äitini oli kutsunut meidät isänpäivälounaalle työpaikalleen kurssikeskukseen. Oli nimittäin pöytä koreana. Oli pulled porkkia ja hot dogia, makkaraa ja muusia, uunijuureksia sekä mustaamakkaraa. Jälkiruoaksi navan alle sai laittaa jäätelöä ja pannaria. Ihan kaikkea en muista mitä mahaani meni, mutta ähky tuli. Mahdottoman tyytyväinen olin ähkystä huolimatta.



Salakavalasti huijasimme siskoni hoitamaan lapseamme illaksi, jotta pääsisimme itse elokuvateatteriin. Olimme aikaisemmin bonganneet sotaelokuvan, joka kumpaakin kiinnostaisi ja saimme nyt hyvän tilaisuuden käydä se katselemassa. Kyllä kannatti käydä. Suosittelen lämpimästi elokuvaa "Fury". Elokuvan loputtua molemmat tyytyväisenä (minä elokuvasta ja vaimo Brad Pittistä) ajelimme hakemaan lastamme siskoni hellästä käsittelystä mummulasta. Alpo oli viihtynyt jälleen kerran vallan mainiosti, ja oli jo yövaatteet päällä meitä odottamassa. Kotiin päästyämme Alpo päätti vetää vielä yhden oopperakeikan ennen nukkumaan menoaan.



Alpon asu: Zara baby

Näin päivän päätteeksi olen ollut oikein tyytyväinen isänpäivääni. On ollut hyvää ruokaa, raikasta ilmaa, mahtava elokuva ja ennen kaikkea hymyilevä lapseni Alpo.

Kiitos vaimo, kiitos Alpo.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Töihin vai ei?

Monella meillä on varmasti jo raskausaikana tullut jonkinlainen kuva siitä, kuinka kauan haluaa olla kotona lapsensa kanssa ennen paluuta työelämään. Itselläni oli vaihtoehdot melkeinpä saneltu. Vaihtoehtoja oli kaksi.

1. Olla kotona lapsen kanssa mahdollisimman pitkään. Enhän edes haluaisi laittaa vielä vuoden ikäistä lasta päivähoitoon. Olisiko hänellä hoidossa aina heti lohduttaja saatavilla? Pääsisikö syliin? Jäisikö isompien jalkoihin? Tämä vaihtoehto veisi minulta mahdollisesti työpaikan, kun määräaikaisena sijaisena vanhempainvapaan jälkeen on joko palattava tai työnantaja saa antaa sijaisuuden jollekin toiselle. Tällä vaihtoehdolla menettäisin myös 6 vuoden aikana hankkimani lomaoikeudet. Olisihan se kiva sitten kun palaa työelämään saada pidettyä kesälomaakin perheen kanssa.
2. Palata töihin, tuttuun stressaavaan ja henkisesti raskaaseen työympäristöön heti vanhempainvapaan loppuessa. Etsiä se hoitopaikka 9kk ikäiselle esikoiselleni. Säilyttää ansaittu työpaikka ja hurjat etuudet. Ansaita rahaa. Niin rahaa.

Tää on kysymys, jossa on vaikea pitää järki ja tunteet erillään. Raha on asia, joka saa toiset palaamaan töihin ja toiset ovat valmiita kiristämään jokaisen viimeisen pennin, jotta pystyy olemaan kotona. Olen joutunut pohtimaan millainen äiti haluaisin olla lapselleni. Se pullantuoksuinen, koti- ja pihapiirissä viihtyvä äiti. Koko ajan läsnä. Ei omia harrastuksia. Ei omia ystäviä. Mutta läsnä. 24/7. Vaatteet vain kirpparilta, kierrättäminenhän kannattaa. Osittain olen tätä. Mutta tässäkin tapauksessa raha on se kurja totuus, joka saa minut valitsemaan sen stressaavan työn kotiäitiyden sijaan.

Asumme paikassa, josta kulkeminen Tampereelle jossa mun harrastukset ja suurin osa läheisimmistä ystävistä asuu on melko tyyristä julkisella liikenteellä. Linja-auto ei ole tkl:n hinnoissa, saati että vaunujen kanssa pääsisi ilmatteeksi kuten Tampereella. Ehei. Jos mulla ei olisi autoa käytössä, en voisi täältä kulkea päivisin mihinkään. Olen myös heti synnytyksen jälkeen kulkenut tapaamassa ystäviä jo vain siksi, että Alposta tulisi sosiaalinen lapsi. Miksei ne kaverit voi tulla sinne Kangasalle eikä sun tarttis aina lähtee. Niin. Tähän en osaa vastata. Haluan siis sen auton. Tarvitsen siis sen auton. Lopeta ruikuttaminen ja mene töihin. Osta kivoja vaatteita (niitä kyllä löydän kirppikseltäkin mut ei ne kivat oo sielläkään halvimpia). En halua olla kotona se joka säälii itseään et voi kun en voi sitä ja voi kun en voi tätä kun ei oo rahaa.

Olen puhunut palaamisestani töihin somessa kuluneella viikolla. (Huomaatte siis että valitsin vaihtoehdon nro.1.) Kaiken tän työ vs. koti pohdinnan jälkeen päätökseen palata töihin helpotti ystävistäni löytynyt pelastava enkeli, kuka halusi tarjota pojalleni hoitopaikan kotoaan. Alpon hoitaja on siis ammatiltaankin lastenhoitaja, mutta on edelleen itse hoitovapaalla omiensa kanssa. Alpo sai unelma "perhepäivähoitopaikan" ihan kotimme läheltä, tutusta perheestä. Häntä lohdutetaan. Hän pääsee syliin. Muitten jaloissa varmasti on, mutta taitaa heille olla siitä enempi haittaa.

Tämän tekstin ei ole tarkoitus syyllistää ketään, jonka on pakko laittaa lapsi pienenä päiväkotiin. Toivon, että ihmiset lopettavat sen "voi miten pystyt jättää niin pienen hoitoon"-repliikin. Kaikki ei voi valita. Ton lauseen kuullessa on kuin puukkoa käännettäisiin haavassa. Uskon ja tiedän saaneeni kovaa arvostelua siitä, etten ole valmis luopumaan rahasta edes lapseni takia. Olen aina joutunut pärjäämään  ilman vanhempien antamaa taloudellista tukea. Pelkään rahattomuutta. Ei ole sitä turvaa mistä hakea pahanpäivän sattuessa. Mun on ansaittava itse. Vaikka tää kaikki löpinä tässä saattaa kuulostaa tosi vahvalta ja et tää on mun päätös ja pysyy, oon ollut henkisesti ihan rikki kuluneen viikon. Ajoittain koen olevani huonompi äiti mennessäni töihin. Tiedän et se ajatus menee ohi ajan kanssa. Niin, toivottavasti se aika kuluu pian.




keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mainoksen uhri

Niin paljon tykkään jumpsuiteista, että tämän Korinnan blogin tarjouksen innoittamana tilasin tälläisen ihanan haalarin:

kuva lainattu täältä

Mulle Coolkids.fi sivusto ei ole entudestaan tuttu. Ei myöskään merkkinä kuvan Filemon Kid jumpsuit, mutta kuosi on niin hellyyttävä, et riskilläkin tilasin. Haalarin hinta on 46e, mutta 10.11. asti saa koodilla korinna -20% ko. merkin jumpsuitit. Hinnaksi postikuluineen jäi alle 40e. Oih, materialismionnea!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Anopin naapurissa

Anopin naapurissa -blogin piti alun perin kertoa meidän perheen kodin rakentamisesta appivanhempieni kanssa samaan pihaan, anopin naapuriin. No, niinkuin monessa taloprojektissa käy, ei meidänkään kotisuunnitelmat ole vielä valmiit ja projekti venyy aikaan x. Miksi hukata hyvä blogipohja? Miksi kirjoittaa väkisin ja hyvin harvoin painonhallinnasta, jota fat overdose blogini käsitteli? Kaipaan kuitenkin hyvin usein kirjoittamista ja ajattelin tälläisen perheblogin olevan ajankohtaisempi ja enempi meidän elämäntilanteeseen sopiva. Toki en sitä painonhallintaa ja muuta siihen liittyvää hukkaa, ehkäpä jotakin juttua tänne voin asian tiimoilta kirjoitella. Onhan se roolissa kuitenkin arjessani.


Niin on meidän perheen aurinko, Alpo (melkein 11kk) muuttunut kuukausien saatossa (ehkä vähän äitikin) kuten kuvista huomaa. Vauvasta on tullut iso poika, joka aloitti eilen päivähoidon. Palasin sairaalan sykkeeseen neljänä päivänä viikossa ja koitan tasapainotella työn, kodin, ystävien ja treenaamisen kanssa. Miten ihmiset pystyy ja ehtii kaikkea? Tätä jaksan hämmästellä näinä ensimmäisinä päivinä kun painan pään tyynyyn uupuneena klo 19:45.

Toivottavasti blogini löytää lukijakuntansa. Tutustu muutamat hetket ja kerro kaverillekin. Kommentoida saa vapaasti ja pitääkin!