Kauhujen yöt, ne ovat täällä taas. Unikoulu on täällä taas. Koko Alpon vauva-ajan meillä on herätty useamman kerran yössä. Poika siirtyi 8kk iässä omaan huoneeseen nukkumaan ja selvisimme kahden illan huudoilla. Alpo oppi nukahtamaan yksin omaan sänkyyn ja nukkui aamuun asti. Näin helppoako se unikoulu ny oli? No, kolme kuukautta sitä ihanuutta kesti. Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että huuto-itku-potku-raivarit on illalla edessä ennen nukahtamista. Samoin hän herää yöllä unesta huutamaan ja haluaisi, että joku istuu vieressä. Minä en ala yöllä tuntikausia istumaan pikku herran vierellä. Silloin se olis hiljaa, mut emmä rupee tohon. Meillä siis huudetaan. Käyn toistuvasti laskemaan pojan alas makuulleen ja laitan tutin suuhun. Ei puhuta mitään. Tunnin tämä toisto kesti viime yönä.
Hampaista toi yöheräily luultavimmin johtuu, mut en usko silti huudon olevan kipua, koska tosiaan itku rauhottuu kun viereen istuu. Kun nousen, se alkaa taas. Ekat hampaat Alpolle tuli jo 4kk iässä ja nyt niitä on 8 kpl, kaikki etuhampaita. Sormet on ollu suussa jatkuvasti jo parin kuukauden ajan ja kulmien ikenet on mustelmilla. Puhkeis jo et tää loppuis!
Iltaisin odotan kauhulla seuraavaa yötä. Naapureita käy sääliksi. Huuto kuuluu sinne selvästi. Onneksi tämäkin on vain vaihe, kyl se joskus loppuu. Huokaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti